Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

suomentanut pekka tuomisto

Guillem Balagué

3

KAKSI

LISSABON

KOHTALOA MUOVAAMASSA

Kuuluisa saksalainen psykoanalyytikko Erik Erikson, jo-ka tunnetaan keksimästään ilmaisusta ”identiteettikrii-si”, sanoo, että esiin tulevat luonteenpiirteemme voi kar-keasti määritellä tiettyihin ikäkausiin, kuten hän esittää tutkimuksissaan psykososiaalisen kehityksen vaiheista.

Viisivuotiaasta kaksitoistavuotiaaksi lapset löytävät heitä kiinnostavia asioita ja alkavat tunnistaa erityiset lahjansa. He alkavat myös paljastaa yksilöllisyytensä.

Kolmetoistavuotiaasta yhdeksäntoistavuotiaaksi teini- ikäiset käyvät läpi muutoksen aikuisuuteen. He etsivät vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin ”Kuka minä olen?” ja ”Mitä minä voin olla?” He kehittävät oman identi-teettinsä, mutta samaan aikaan ponnistelevat löytääkseen oman paikkansa maailmassa. He tahtovat olla itsenäisiä ja omavaraisia, ja he haluavat kovasti tulla kohdelluiksi aikuisina.

4

Halu saada tunnustusta ja hyväksyntää on persoonal-lisuuden kehityksen kasvualusta. Se, että tuntee olonsa rennoksi ryhmätilanteissa (oli kyse sitten koulusta tai jal-kapallojoukkueesta) tai vain oman identiteettinsä parissa, on hyvin tyydyttävä tunne – lapset alkavat olla tietoisia siitä, millaisina muut näkevät heidät.

Ronaldo oli tähtipelaaja, joka voitti otteluja ensimmäi-sestä päivästä lähtien. Hän oli luontainen johtaja, ja hän on säilyttänyt tämän suhteen joukkuekavereihinsa siitä lähtien. Nyt hän vaatii heiltä samantasoista kunnioitus-ta vastineeksi ponnistelustaan ja johtajuudestaan. Mutta tällainen varhaiskypsyys alkoi Sportingissa, kun hän oli neljäntoista.

Palataksemme Eriksoniin, nuoren ihmisen kehitys jat-kuu tästä pisteestä yrityksillä valita ammatti ja ”paikka aikuisten maailmassa”. Usein nämä pohdinnat johtavat uravalintoihin, joista puuttuu näkemystä, ja jotka sen seurauksena ovat lyhytkestoisia. Epäonnistuminen ja ylittämättömiltä näyttävät esteet voivat johtaa arvotto-muuden tunteisiin ja masennukseen.

Erikson kirjoittaa, että näin monien ristiriitaisten tun-teiden ja epäilysten keskellä on olennaisen tärkeää saada lisäaikaa, joka sallii etsiä ja kokeilla. Siitä pimeästä tun-nelista voi tulla ulos tietäen paremmin kuka todella on.

5

Ronaldo meni Lissaboniin kaksitoistavuotiaana, koska hän ei halunnut tehdä mitään muuta. Hän oli jo teh-nyt uravalintansa ja astui aikuisten maailmaan paljon ai-kaisemmin kuin useimmat muut. Hän myös ohitti sen huolettoman aikakauden, jolloin kokeillaan ja tehdään erehdyksiä.

Kaksitoistavuotiaasta lähtien, Erikson selittää, alam-me huomata, että kaikella on hintansa, ja taloudellisesta todellisuudesta tulee osa identiteettiämme, erityisesti jos olemme kokeneet jonkin tasoista köyhyyttä.

Jalkapalloperheet eroavat säännöstä siinä, että ne ta-paavat kiinnittää huomionsa yhteen lahjakkaaseen poi-kaan siinä toivossa, että hänen tuleva menestyksensä vas-taa heidän tarpeisiinsa. Tietyssä mielessä hänestä tulee perheen mahdollinen elättäjä ja hän ottaa roolin, joka tavallisesti liitetään isään. Siksi perheestä tulee alisteinen pojalle, jonka harteilla kaikki heidän toivonsa ja odotuk-sensa lepäävät.

Vähitellen ja vääjäämättä tästä tuli Cristiano Ronaldon kohtalo.

• • •

Tämän maailman Ronaldot keskittyvät täysin kohtee-seensa, ja ennen kaikkea muuta he turvautuvat kilpailu-henkiseen älykkyyteensä. Koulu on ärsytyksen aihe.

6

Cristianon koulutus on peräisin kaduilta ja pukuhuo-neista. Lissabonin Sporting opetti hänelle jalkapallon kautta monia asioita: kuria, tarvetta kunnioittaa aukto-riteetteja, kovaa työtä menestyksen avaimena, tuloksia mittatikkuna. Tässä mikrokosmoksessa, jossa uusia mo-tivaation lähteitä tulee esiin, luonteet muotoutuvat ja joukkuehenki sekä määrätietoisuus kehittyvät.

Mutta opiskelu on olennainen osa ihmisen kehitystä. Se ei vain vahvista persoonallisuutta, vaan helpottaa itse-tutkistelua ja kykyä luoda yhteyksiä. Lyhyesti sanottuna se auttaa meitä ajattelemaan ”paremmin”. Opimme puo-lustamaan mielipiteitämme, löydämme enemmän sisäl-töä maailmasta ja ihmisistä ympärillämme. Opiskelu on itseluottamuksen ja kriittisen analyysin lähtökohta.

Jalkapalloilijat otetaan aivan liian usein pois tästä hei-dän kehityksensä olennaisesta vaiheesta, heidät asetetaan omaan maailmaansa, jossa ei tarvitse ajatella, jossa he voi-vat jäädä lapsiksi. Miten mukavaa koko pelaajan ympä-ristölle onkaan se, että hän keskittää kaiken huomionsa lahjoihinsa.

Jopa joillekin vanhemmille.Vanhemmat jakautuvat yleensä kolmeen erilaiseen ryh-

mään: auto ri täärisiin ja etäisiin; niihin jotka harjoittavat ”autoritääristä kuria” eli he ovat kiinnostuneita lapsistaan mutta sääntöjen ja järjestyksen puitteissa; ja niihin jot-

7

ka suhtautuvat kurinpitoon sallivasti, ja joille säännöt ja kontrolli ovat harvinaisia.

Tässä viimeisessä ryhmässä jaetaan usein palkintoja mutta rangaistuksia ja vaatimuksia vähän ja harvoin. Erehdykset annetaan anteeksi, ongelmia vältetään ja kommunikaatio on yksisuuntaista ja tuskin edes teho-kasta. Mielestäni Dolores ja Dinis omaksuivat sellaisen vanhemmuuden mallin.

Marítimon puheenjohtaja Rui Alves, valmentaja Pedro Talinhas sekä Martinho Fernandes, journalisti ja Dinisin ystävä, puhuivat tällaisista käsitteistä sanoessaan, että lii-aksi asioihin puuttuva perhe ei olisi antanut Ronaldon varttua sellaisessa vapaudessa, joka tarvittiin, että hänestä tuli se pelaaja joka hän on.

Ehkä sellainen vapaus sallii lapsen kasvaa ”katuviisaak-si” mutta jos vanhempien kontrolli on vähäinen tai puut-tuu kokonaan, on vaarana että negatiiviset luonteenpiir-teet pääsevät kehittymään: itsekkyys, suvaitsemattomuus, ylimielisyys ja ehkä vahingoittavimpana epävarmuus.

Jos nuorukainen varttuu ympäristössä jossa ei ole sään-töjä, ilman mitään selviä roolimalleja ja isän pysytellessä poissaolevana, se voi luoda vain epävarmuutta polulle aikuisen elämään. Se ei auta määrittelemään matkaa tai päätöksiä. Pitkällä aikavälillä se luo vain hämmennystä.

Epävarmuutta? Onko Ronaldo epävarma?

8

Oletteko koskaan pohtinut mahdollisuutta, että hänen yrityksensä ylläpitää täydellistä kehoa voisi olla peräisin epävarmuudesta? Tarvitseeko niiden, jotka hyväksyvät itsensä ja ovat tyytyväisiä siihen mitä heillä on, olla aina täydellisiä?

Ajatelkaapa sitä.Ilman vakaan kodin tuomia sosiaalisia normeja mies-

puolinen aikuinen on usein epäkypsä poika, joka huutaa ”pöö” (muistatteko Kultaisen pallon vuonna 2014?) vää-rässä paikassa ja jopa tietäessään olevansa tarkkailtavana. Joku voisi sanoa sitä tyylin puutteeksi. Itse asiassa se on käyttäytymistietoisuuden puutetta.

Joten ilman sääntöjä on epävarmuutta, ja siihen liittyvä puolustusmekanismi on ylimielisyys. Se on vain peittelyä.

Jotkut puolustavat Ronaldoa sanoen, että hän on en-nen kaikkea rehellinen. Hänestä saa sen mitä hänestä nä-kee. Että hän ei peitä tunteitaan.

Minä näen pienen pojan eksyksissä.Jos hyväksymme sen, että Cristianon ylimielisyys ja

käytös ovat seurausta hänen kasvatuksestaan, pitäisikö meidän yrittää oikeuttaa osa hänen toimistaan? Kuten silloin kun hän potkaisi Córdoban puolustajaa Edima-ria ja sai samalla viidennen punaisen korttinsa Espanjan liigassa? Tai hänen eleensä kun hän näyttävästi pyyhki pölyä Fifan MM-paidan rintamerkistään?

9

Ei ole helppoa antaa ymmärrystä hänen toimilleen, mutta ne kaikki ovat peräisin samasta lähteestä.

José Ángel Sánchez, Real Madridin pääjohtaja, tarjosi arvionsa Mario Torrejónin elämäkertaan: ”Kun me em-me ymmärrä näiden poi kien käytöstä tai julkisia eleitä, ja arvostelemme heitä, me arvostelemme heitä käyttäen normaalin elämän kriteerejä, joita heillä ei ole.”

• • •

Cristiano Ronaldo myönsi uskoneensa joulupukkiin kymmenen- tai yksitoistavuotiaaksi asti.

Hän muutti saareltaan seuraavana vuonna. Kolmetois-tavuotiaana hän oli jo kulkenut ympäri Lissabonia maa-nalaisella, usein yksikseen.

• • •

Syyskuussa 2014 lähdin uusiutunein voimin taas Fun-chaliin ja Lissa boniin. Tällä kertaa miehistöön kuului tutkimusavustajani ja oikea käteni Maribel. Mosambiki-lainen Manoj oli tietäväinen oppaamme, joka löysi peril-le hankalimmillakin teillä. Mukana matkallamme olivat myös Sky Sportsin tuottaja ja kuvaaja (lahjakas Dan ja kärsivällinen Christian, jotka kuudentoista haastattelun jälkeen saivat flunssan tapaisia oireita. Minä tosiaan pol-tan kynttilää molemmista päistä. Siihen täytyy kiinnittää huomiota!)

10

Vakuutettuani kanavan dokumenttiosaston (projektin esittely osaston päällikölle Paul Kingille tapahtui maa-nantaina, lensimme torstaina; tässä piilee yhtiön kau-neus: ”Tekisimmekö sen?” ”Me teemme sen.” ”Liikkeelle sitten.”) tartuimme tilaisuuteen nauhoittaa dokumentti Ronaldon lapsuudesta siihen asti, kun hän astui ensim-mäisen kerran Old Traffordin kentälle. Kutsuimme sitä nimellä The Making of Ronaldo [”Miten Ronaldosta tuli Ronaldo”] ja nykyään sitä esitetään jalkapallokouluissa ja -akatemioissa kaikkialla maailmassa, koska hänen mat-kansa on erikoislaatuinen ja inspiroiva.

• • •

”Minun täytyi tulla toimeen omillani niin usein, melkein koko ajan. Esimerkiksi heräsin, silitin vaatteeni, pesin pyykkiä, petasin sängyn... Tein asioita, joita tavalliset lap-set eivät tehneet sen ikäisinä, he eivät huolehtineet sellai-sista asioista. Heillä oli aina joku muu tekemässä ne hei-dän puolestaan. Minä en ollut tottunut sellaiseen. Opin niin paljon, kasvoin mieheksi.”

Cristiano Ronaldo, joka kaksitoistavuotiaana hioi täydelliseksi omien vaatteiden laskostamisen taidon

11

Cristiano oli saapunut Lissaboniin elokuussa 1997, ja hän jäi pääkaupunkiin elokuuhun 2003 asti. Kaupunki tuo mieleeni arvokkaan vanhan rouvan, joka on yhä kau-nis, mutta jonka nuoruuden ja kukoistuksen päivät ovat aikoja sitten menneet. Ihmiset ovat paljon avoimempia kuin Madeiralla, ja näyttävät aidosti tyytyväisiltä kun se-litän tehtäväni, olla osa Ronaldon voittoisaa tarinaa.

Ronaldon asuessa Portugalin pääkaupungissa kolme ihmistä oli ratkaisevan tärkeitä hänen kehitykselleen. Aurélio Pereira oli tietysti sekoitus isää, kummisetää ja neuvonantajaa. Leonel Pontes, toinen madeiralainen, oli hänen valmentajansa ja hyväntekijänsä hänen ensimmäi-sinä vuosinaan. Nuno Naré oli Ronaldon nuorisojouk-kueen valmentaja, joka piti häntä silmällä neljä vuotta.

Siihen aikaan Sportingilla ei ollut järjestäytynyttä aka-temiaa eikä seuran riveissä ollut niin nuoria poikia. Heitä oli kaikkiaan noin kaksi kymmentä, joista useimmat oli-vat ainakin neljäntoista. Ronaldo oli ensimmäinen kak-sitoistavuotias, mikä aiheutti lisää ongelmia.

Kännykät eivät olleet yhtä yleisiä kuin nykyään, ja maailma tuntui paljon suuremmalta paikalta. ”Jos Por-tosta, kolmensadanviidenkymmenen kilometrin päästä, tulevien poikien mielestä se oli kovaa, kuvittele, miltä se tuntuu Madeiralta tulevasta”, Aurélio Pereira sanoi.

Illat olivat nuorille kaikkein raskaimmat.

12

”Pelaajien täytyy tuntea, että me emme korvaa hei-dän perheitään, vaan ennemmin autamme ratkaisemaan heidän ongelmiaan”, Aurélio Pereira lisäsi. ”Niille jotka tulevat kilometrien takaa, ensimmäisten kuukausien ajan on kovaa, kun koulusta on vapaata eikä uusien ystävien hankkiminen ole helppoa. Heidän perheensä ovat kau-kana ja he viettävät iltansa yksin. Heillä on liikaa aikaa ajatella.”

Ensimmäiset kuukaudet ovat ratkaisevia. Monet pa-laavat suoraan kotiin. ”Kaikkien meidän, managerien, valmentajien, lääkärienkin, on sopeuduttava poikaan ja huolehdittava hänestä. Jokaisella askeleella tuli vastaan jotakin uutta. Meidän oli integroitava hänet ryhmään; pian hänestä tuli akatemian vanhempien poikien lem-mikki.”

Lemmikki.Ei pitkäksi aikaa.

• • •

Käydessäni Lissabonissa puhuin Hugo Pinalle, eräälle Ronaldon akatemian aikaisista joukkuekavereista. Hän on laiha ja hyvännäköinen, aluksi ujo, ja hän puhuu hiljaisella äänellä. Hän oli lysähtänyt sohvalle tapaamis-paikassamme hotellissa mutta keskustelun edetessä hän vähitellen kumartui eteenpäin. Itse asiassa lopulta hän

13

keikkui istuimensa reunalla, keskeytti kysymyksiäni, esit-ti teorioita ja kertoi tarinoita.

Näin hän kertoi minulle:

Hei, olen Hugo Pina.Luultavasti et ole koskaan kuullut minusta. Et varmasti.Kerron lyhyesti. Aloitin Belenensesissä, ykkösdivisioo-

nan joukkueessa, joka tulee Belemistä, eräästä Lissabonin kaupunginosasta, ja vietin siellä seitsemän vuotta. Spor-ting pestasi minut kun olin viidentoista.

Odota, vielä yksi juttu. Ennen kuin liityin Sportingiin, olin vähällä liittyä Barcelonaan, mutta he halusivat pitää kahden viikon mittaiset kokeet, jotka sattuivat samaan aikaan Lissabonin joukkueeni tur nauksen kanssa. Olin kapteeni ja äitini ja minä päätimme, etten mene. En ajat-tele sitä nyt. Niin ei käynyt ja sillä hyvä.

Sporting maksoi minusta 300 000 euroa. Liityin viisitoistavuo tiaana ja kaikki tiesivät summan. Joukkue-kaverini kysyivät toisiltaan: ”Kuka on tämä kaveri ja mik-si me olemme maksaneet hänestä niin paljon?”

Summa oli jatkuva puheenaihe pukuhuoneessa ja jopa kentällä. Toiset pelaajat kiusoittelivat minua siitä mak-susta. Mutta kun vähitellen tapasin enemmän ihmisiä, kaikki oppivat tuntemaan minut, ja kuuluisat numerot unohtuivat.

14

Kun sinne saapuu, tapaa kaikenlaisia poikia. Siinä on toinen pieni haaste: hankkia ystäviä. Joidenkin kanssa tuntuu ystävystyvän heti, ja sitten on toisia, joista vielä neljän kuukauden jälkeen miettii: ”Entä kuka tämä ka-veri on?”

Nuoruutemme ei ole ollenkaan normaalia. Joskus se voi tuntua vankilalta: kaikkea valvotaan, asioita täytyy tehdä tiettyyn aikaan – herätä, treenata, syödä, puhua, opiskella, nukkua. Mutta joka tapauksessa Sportingissa monet ihmiset huolehtivat meistä. Viisitoistavuotiaina olimme Portugalin paras seura (no, se on minun mieli-piteeni) ja tietysti valmentaja on jumala.

Cristiano oli neljätoistavuotias ja treenasi Sportingissa, kun liityin seuraan.

Liityin alle 17-vuotiaiden joukkueeseen ja Cristiano oli vielä nuorempien joukkueessa, mutta koska hän oli paljon parempi kuin muut, hänet siirrettiin meidän ikä-ryhmäämme. Niin me tapasimme.

Hän ei puhunut portugalia samoin kuin me Lissabo-nissa, koska Madeiralla korostus on erilainen, ja hän oli aika hämillään siitä. Hän sanoo aina, että hänen ensim-mäinen päivänsä koulussa oli kauhea. Sinä päivänä hänen täytyi mennä yksin harjoituskentältä Telheriasin alueelle löytääkseen koulunsa. Hän eksyi ja tuli myöhässä kou-luun, kun opettaja oli jo pitämässä nimenhuutoa. Hän

15

oli viidentenä tai kuudentena listalla. Hän nosti kätensä, kun hänen nimensä huudettiin ja heti kun hän alkoi pu-hua, joukko poikia alkoi nauraa hänen korostukselleen. Hän alkoi hikoilla, hän halusi lähteä pois. He sanoivat, että hän uhkasi lyödä opettajaa tuolilla, mutta en ole siitä niin varma.

Cristianon mielestä oli hyvin outoa, etteivät ihmiset ymmärtäneet, mitä hän sanoi. Hän itki paljon, hän kertoi äidilleen, että halusi palata kotiin.

Hänen äitinsä sanoi, ettei hän saanut piitata lapsista.Se oli ensimmäinen kriisi.Jalkapallo laittoi myöhemmin kaikki paikalleen. Vitsit

vähenivät. Ainakin mauttomat sellaiset. Kunnioitus alkoi lisääntyä. Sitä se tekee, kun on hyvä jalkapallossa.

Meillä alkoi synkata hyvin aika pian. Vitsi silloin, toi-nen tällöin. Lapsellisia juttuja.

Cristiano on melkoinen vitsiniekka. Esimerkiksi hän katsoo minua, sanoo hei, nauraa ja sanoo: ”Katso noita sääriä?!” Minulla on pitkät sääret. Ja hän nauraa vielä lisää.

Olen varma siitä, että monet ihmiset eivät tunne Cris-tiano Ronaldoa ollenkaan. Television Cristiano ei ole se, jonka tunnen, ihan totta. Hänen tapansa tuulettaa maaleja tai jopa puhua on usein toista kuin se, mistä Cristianossa oikeasti on kysymys. Cristiano on ystä viään kohtaan hyvin huomaavainen ja rakastava.

16

Meillä oli tapana syödä seuran asuntolan huoneissa, hänen tai minun. Me söimme myös aamiaista yhdessä koko ajan.

Jokaisen makuuhuoneen oli valittava johtaja, ja hänes-tä tuli sellainen melko nopeasti. Hänen huoneensa oli suosittu, siellä oli aina jotakin menossa.

Ja ensimmäiset treenit... et varmasti ylläty. Tai ehkä sittenkin.

Hän oli samanlainen kuin nykyään, hän halusi tehdä kaiken, iästään huolimatta. Hän halusi hoitaa vapaapot-kut, kulmurit, rankkarit... hän oli vuoden meitä nuo-rempi ja me ajattelimme: ”Mitä helkuttia sinä haluat?” Ja me suutuimme hänen reaktioistaan ja hänen vaatimuk-sistaan, mutta päivän päätteeksi huomasimme, että hän oli meitä parempi. Lopulta annoimme hänelle pallon ja katselimme kunnioittaen. Oli paljon helpompi voittaa pelejä hänen kanssaan.

Hän oli ilmiömäinen.Cristiano haluaa tehdä historiaa, se on hänen päämää-

ränsä, ja muu on toissijaista. Kyllä, hän haluaa kehittyä, auttaa joukkuettaan ja rikkoa ennätyksiä... Mutta ennen kaikkea hän haluaa tehdä historiaa.

Hän haluaa olla paras.Ronaldo treenasi yksin, että hän voisi olla yhtä nopea

kuin [Thierry] Henry, joka siihen aikaan oli maailman

17

nopein pelaaja. Me sanoimme hänelle: ”Mitä sinä teet?” Hän vastasi: ”Antakaa minulle kaksi viikkoa, niin olen yhtä nopea kuin hän.” Meillä oli Sportingissa brasilialai-nen pelaaja nimeltään Andrés Cruz, jolla oli suunnaton lihasmassa. Cristiano näki hänen nostavan 90 tai 95 kiloa ja sanoi: ”Minä onnistun varmasti nostamaan 90.” Hän alkoi harjoitella eikä lopettanut ennen kuin onnistui. Hänen täytyi ajatella: ”Jos hän voi tehdä sen, niin voin minäkin.” Sellainen hän on.

Hän teki huoneessaan vatsalihasliikkeitä ja punnerruk-sia joka päivä.

Hän heräsi yöllä ja meni salille ääntä päästämättä. Kak-si tai kolme kertaa viikossa. Hän meni yksin tai otti pari kaveria mukaansa. He hyppäsivät aidan yli kuntosalin pi-halle, kiipesivät katolle ja menivät sisään ikkunan kautta. Koska hän piti itseään aivan liian laihana, hän nosti pai-noja ja juoksi neljäkymmentä minuuttia juoksumatolla.

Hän jäi usein kiinni, koska hänellä ei ollut lupaa men-nä sinne, ja kuitenkin hän palasi. Hän oli neljäntoista! Hullua! Hän pelasi jo vuotta vanhempien joukkueessa, hänen ei tarvinnut tehdä enempää!

Saliin piti asentaa lukot hänen pysäyttämisekseen.Menin lomalla hänen kanssaan Madeiralle muutaman

kerran. Cristiano heräsi varhain ja laittoi radiosta tule-maan musiikkia. Sitten menimme ulos syömään, hän eh-

18

kä treenasi vähän, tai me menimme kävelemään, sitten illalla vähän juhlimista. Ronaldo ei ole koskaan juonut alkoholia; hän ei juo. Sellaisia meidän lomamme olivat. Jalkapallo oli aina mukana, aina, aina, aina.

Heräsin aamulla ja hän oli jo pallottelemassa. Potkaisi oikealla jalalla, sitten vasemmalla, sitten oikealla, sitten vasemmalla... Hän meni myös salille ja sanoi: ”Kun mi-nulla on oma talo, annan ensi töikseni rakentaa siihen kuntosalin.” Kukaan ei ajattele niin, että ostaa talon ja hankkii saman tien kuntosalilaitteet [naurua].

Hän juoksi painot nilkoissaan hyvin jyrkästi viettävillä kaduilla. Joskus niissä oli yli 35 prosentin nousu, oli kuu-maa... Tai hän laittoi painot ja jalkojaan vahvistaakseen liikkui kuin pelaisi näkymättömällä pallolla.

Minä en tehnyt mitään sellaista. Oli liian kuumaa.Me pelasimme kuitenkin jalkapalloa. Hänen kotinsa

vieressä oli kenttä. Hän pelasi siellä mielellään omiensa kanssa. He puhuivat niin kuin hän, he olivat tunteneet hänet lapsesta lähtien, he olivat hänen väkeään.

Messi ei varmasti ole tehnyt yhtä lujasti töitä kuin Cris-tiano päästäkseen yhtä pitkälle. Cristianolla on kaksi jut-tua: niin paljon laatua ja ennen kaikkea suunnaton halu olla paras. Ne ovat lähellä toisiaan.

Se joka uhraa eniten aikaa, sitkeyttä ja kovaa työtä saa-vuttaa lopulta päämääränsä.

19

Tiedätkö mitä? Ronaldo ei ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä hän tekee. Hän sanoi niin jopa eilen tele-visio-ohjelmassa: hänen päämääränsä tänä vuonna on lyödä se minkä hän saavutti viime vuonna. Monet jalka-palloilijat voittavat monia asioita ja sitten rentoutuvat; ei hän. Hän haluaa lisää ja lisää ja lisää. Hän halua rikkoa oman Mesta rien liigan maaliennätyksensä ja voittaa uu-den Mestarien liigan palkinnon. Hän haluaa voittaa La Ligan uudestaan Real Madridissa, hän on uskomaton. Ja hänellä on jo kaikki, jalkapallossa ja elämässä.

Hän ei ole yksi niistä pelaajista, jotka pelaavat kello yksitoista aamulla ja katsovat toisen pelin kolmelta. Hän pitää työstään ja rakastaa jalkapallon pelaamista, hän ra-kastaa treenaamista, hän rakastaa kehittymistä... mutta ei pelien katsomista.

Ai niin, ja jos hän olisi päättänyt pelata pöytätennistä, hän olisi maailman paras. Tai biljardia. Hän on niin hyvä. Hyvin kilpailuhenkinen.

Alle 15-vuotiaiden sarjan pojat kävivät katsomassa häntä, kun hän kuului nuorten joukkueeseen. Se oli mel-koinen näky.

Ronaldosta tuli vähitellen kapteeni. Hänellä ei ollut käsivarsinauhaa, mutta hän oli kapteeni. Kenttä oli hä-nen kotinsa ja hänen elämänsä. Ja hän tiesi olevansa pa-rempi kuin muut. Joten hän alkoi määräillä toisia.

20

Ajoiko hän joukkuetta kehittymään, vai halusiko hän, että he syöttäisivät hänelle? Olen varma, että jotkut ky-syvät tätä itseltään. Vastaus on sekä että [naurua]. Ja että hän saisi enemmän maalintekomahdollisuuksia. Hän ha-lusi aina enemmän. Me johdimme ehkä 4–0, mutta jos toppari syötti taaksepäin, hän huusi: ”Hei, mitä sinä teet? Mennään eteenpäin ja tehdään lisää maaleja!”

Kaikki eivät nauttineet siitä, että hän oli niin kilpailu-henkinen.

Minulla on eräs ystävä, jolla oli lukemattomia ongelmia Cristiano Ronaldon kanssa. Ricardo Quaresma, joka oli myös akatemiassa, suuttui hänelle usein. Ja he kilpailivat keskenään koko ajan. Jos Ronaldo teki jotakin, Quaresma halusi tehdä saman, mutta he eivät syöttäneet toisilleen. Molemmat olivat hyökkääjiä, toinen vasemmalla ja toi-nen oikealla. Mutta he syöttivät toisilleen hyvin harvoin. He puhuivat keskenään hyvin vähän. Nykyään he eivät puhu ollenkaan.

Minä pelaan keskikentän keskellä ja annan pallon sil-le joka on parhaassa asemassa, se on minun hommani. Jos syötin Cristianolle, Quaresma voihki, ja jos syötin Quaresmalle, oli Cristianon vuoro valittaa. Ronaldo on hyvin impulsiivinen, hän arvostelee toisia kentällä. Sitä tapahtui usein, hyvin usein [naurua]. ”Mutta mitä sinä haluat? Meillä on vain yksi pallo”, sanoin hänelle.

21

Mutta Ronaldo ei ollut paha poika. Kymmenen mi-nuuttia myöhemmin hän sanoi minulle: ”Mennään ulos syömään.”

Kerran meidän oli mentävä pelaamaan Marítimoa vas-taan Funchaliin. Cristiano oli kauhean innoissaan siitä, että näkisi perheensä ja lapsuudenystävänsä niin pitkän ajan jälkeen. Hän ei kuitenkaan treenannut hyvin sinä viikkona. Hänen päänsä ei ollut kohdallaan, ja se vaikutti häneen treeneissä. Hän pelasi yksin, ei syötellyt; hän otti pallon ja laukaisi kohti maalia ja tappeli kaikkien kans-sa, jotka eivät syöttäneet hänelle... Hän treenasi todella huonosti.

Joten valmentaja jätti hänet pois joukkueesta.Cristiano ei voinut uskoa sitä. Hän luki listan neljä

kertaa, turhaan. Hän alkoi itkeä, ja itkeä ja itkeä, koska hän ei näkisi omaa väkeään. Hän halusi puhua siitä jolle-kulle, hän kihisi kiukusta. Opetus oli se, että täytyi tree-nata hyvin. Riippumatta omasta laadusta tai seuraavasta pelistä oli aina annettava kaikkensa treeneissä. Kuvittele! Hänellä oli mahdollisuus näyttää taitojaan perheelleen, eikä hän koskaan saanut tilaisuutta!

Muistiini on painunut eräs hetki, kun hän oli viiden-toista tai kuudentoista. Ne pojat, joita oli rangaistu mistä tahansa syystä, joutuivat siivoamaan ruokailuhuoneet ja viemään roskat kadulle pyörillä varustetuilla roskiksilla.

22

Eräänä päivänä oli hänen vuoronsa. ”Ha ha haa, Ronal-do, onko sinulla Ferrari?” Hän vastasi: ”Saat nähdä. Jona-kin päivänä olen maailman paras ja minulla on kasapäin Ferrareita.” No, niinhän siinä kävi!

En oikein tiedä, miksi häntä arvostellaan enemmän kuin ketään muuta. Ja hänen puolustusmekanisminsa on olla hieman ylimielinen.

Luulen että hän ajattelee: ”Helvetti soikoon, viisikym-mentä maalia vuodessa ja kaksi Mestarien liigan voittoa, minulla on kaikki ja ihmiset epäilevät silti arvoani. Sa-novatko ihmiset, että teen maaleja vain pieniä joukkueita vastaan enkä ollenkaan loppuotteluissa?”

En tiedä, se kaikki on aika outoa.Vietin kaikkiaan viisi vuotta Sportingissa. Sitten liityin

erääseen Portugalin Segunda B -sarjan joukkueeseen ja sen jälkeen kakkosdivisioonan joukkue Córdoba pestasi minut viiden vuoden sopimuksella. Olin siellä vain kaksi vuotta. Sitten kulutin puolitoista vuotta Guadalajarassa ennen kuin palasin Portugaliin ja täällä olen CD Mafra-ssa kakkosdivisioonassa.

Nykyään juttelen hänen kanssaan pari kolme kertaa kuussa, koska hänellä on oma elämänsä, hän on julkisuu-den hahmo eikä ole helppoa löytää aikaa hänen kanssaan. Äitini meni Manchesteriin, kun hän oli siellä ja minä tein samoin Madridissa... Kun hän liittyy maajoukkueen

23

mukaan, tapaamme ja käymme syömässä jos mahdollis-ta. Koska pelaan kakkosdivisioonassa, jos pyydän häneltä kenkiä tai joitakin varusteita, hän antaa niitä minulle sa-man tien. Kun tapaamme, tuntuu siltä kuin emme olisi koskaan olleet erossa. Aivan kuin hän ei olisi koskaan muuttunut: eikä hän olekaan.

Hän vitsailee yhä sääristäni.